tiistai 21. kesäkuuta 2016

Vihdoin 18!

Niinkuin jo edellisessä postauksessa mainitsin niin mun syntymäpäivä oli 12.6. mutta silloin ei niitä pahemmin juhlittu. Viikkoa myöhemmin eli 18.6. me juhlittiin yhdessä ison kaveriporukan kanssa!
Tarkoituksena oli grillata, paistaa lättyjä, saunoa ja ihan vaan hengata.
Meitä oli yli 15, mutta silti meinnki oli kokoajan hyvä ja kaikilla tais olla ihan hauskaakin!




Sain myös paljon ihania lahjoja! Iittala Essence kuohuviinilaseja kaksi ja aikuisten värityskirjan, Iittalan kastehelmi jälkiruokakulhon ja suklaata, Ison ja pienen Iittalan korurasian, toisen mukana oli täysi-ikäisen selviytymispakkaus! :D Äidiltä ja isälta sain Kalevalan lumihiutale-sarjaan kuuluvan rannekorun. Nyt mulla on se koko sarja <3 Kaikkien näiden lisäksi sain vielä muutaman kuohuviinipullon ja muutamat shottilasit!




Näistä kaikista voin olla enemmän kuin iloinen, kiitos paljon kaikille <3


Seuraava päivä vietettiin Annan kanssa rauhallisissa ja väsyneissä merkeissä. Illalla vielä paistettiin yhdessä Laurin, Annan, Henrin, Susannan ja Antin kanssa lettuja joita ei loppujen lopuksi jaksettu enää lauantaina paistaa kun ruokaa oli niin paljon. Mulla oli kaikin puolin onnistunut viikonloppu ja kiitos siitä kuuluu mun ihanille ystäville <3




-Suvi-

maanantai 20. kesäkuuta 2016

PUPUJA

Tänä keväänä ja alkukesänä oon viihtynyt tosi paljon Viivin luona! Yksi iso syy siihen taitaa olla se, että vappuna Viivin kanit Kaneli ja Sokeri synnytti yhteensä 7 pientä pupua. 

Pitkään aikaan ei nähty pikkusia niiden syntymän jälkeen kun he olivat niin piilossa omassa pesässään, mutta kun niitä pian näkyi niin meinasi sydän sulaa...

Pienet nahkaiset puput näkyi laatikon raosta <3


Toivotimme myös kuusi kanaa ja yhden kukon tervetulleiksi toukokuussa! 



Ollaan me välillä tehty vähän muutakin kuin vaan ihailtu eläimiä! 



Päästettiin heidät ensimmäistä kertaa nurmikolle!

Hetken telmimisen jälkeen omien sisarusten vierestä löytyi turvallisin paikka <3
Kavereilla tulee varmaan korvista ulos kaikki mun laittamat pupukuvat, mutta mä en oo kyllästynyt yhtään katselemaan pienten vauvojen kasvamista <3 Kasvavat tosi nopeasti ja tulevat kokoajan rohkeammiksi! 



-Suvi-





Juhlia

4.6. Juhlittiin ylioppilaita. Päivä aloitettiin kirkossa, jossa oltiin laulamassa ja sieltä jatkettiin koululle itse juhlaan. Mut ja Lauri oltiin kutsuttu Melinan juhliin, jotka alkoi puoli kolmelta. Sieltä jatkettiin mun serkun juhliin Honkilahteen ja siellä oltiin iltaan asti. 



Paljon vielä onnea kaikille ylioppilaille ja valmistuneille! <3

8.6. Aloitin kesätyöt Nousiaisten kirkossa oppaana.

Yhtenä iltana keksin ottaa kunnon kaiuttimet ulos ja tehdä kunnon kotitreenin!

11.6. juhlittiin Laurin valmistumista mökillä rennoissa tunnelmissa. Grillattiin siellä mm. vaahtokarkkeja! En oo ennen niitä koskaan grillannut ja vaikka en yleensä vaahtokarkeista välita, niin oli kyllä positiivinen yllätys.

12.6. Oli mun 18. syntymäpäivä! Se päivä me vietettiin äidin ja Taikan kanssa Tampereella mun kummipojan syntymäpäiväkemuissa. Laurikin oli pelissä Tampereella koko päivän joten ei oikeen ehditty tekemään yhdessä mitään ihmeellistä. Päivä oli kuitenkin tosi mukava ja ehkä ihan hyvä ettei mitään ihmeellistä ollutkaan Tampereen reissun lisäksi, koska 13. päivä aamulla mulla oli heti ajotunti ja sitten inssi!
Jännitti tosi paljon, mutta pieniä virheitä lukuunottamatta ajo meni hyvin ja pääsin läpi! Sitä helpotuksen tunnetta ei voi kuvailla ;D Samana päivänä käytiin vielä hakemassa mun auto Kaarinasta. Nyt oon päässyt ajelemaan jonkun verran ja tuntuu että välillä vieläkin havahtuu siihen mitä kaikkea voi tehdä nyt!


Viime tiistaina vietettiin Veeran kanssa pitkästä aikaa laatuaikaa. Käytiin yhdessä kaupassa ja tultiin sitten meille grillaamaan. Veera keksi käydä vielä hakemassa meille Now you see me elokuvan illaksi ja me katsottiin se vielä illalla yhdessä Laurin ja Veeran kanssa. Hyvä elokuva ja siitä seurauksena mentiinkin torstaina katsomaan elokuviin Now you see me 2. Oli tosi hyvä leffa ja suosittelen!

Keskiviikkona juhlittiin Miikan syntymäpäiviä. 




-Suvi-

Loppu kevät 2016 - Toukokuu


1. toukokuuta, vapun päivää vietettiin yhdessä perheen kesken. Oltiin kävelemässä ja jäätelöillä Naantalissa Katin, Markuksen, Luukaksen, Taikan, äidin ja Laurin kanssa. Illalla grillattiin yhdessä kaikkia ihania grilliherkkuja!





Seuraavana päivänä me mentiin Einon kanssa ulpukkaan uimaan ekaa kertaa ihan vaan kahdestaan! Oli tosi hauskaa ja Eino tykkäs tosi paljon.


Helatorstaina Nousiaisten seurakuntakodilla oli kaikennäköistä aktiviteettia. Itse olin siellä kasvomaalaamassa lapsia. Kati ja Markus kävi siellä myös Einon, Taikan, Miikan ja Luukaksen kanssa.




Seuraavana sunnuntaina juhlittiin äitienpäivää Kalliopohjalla äitienpäivälounaalla. Me oltiin taas ystävien kanssa soittamassa ruokailun ajan. 

Täynnä rakkautta <3

11.5. Juhlittiin voimistelukauden päätöstä. Meidän esitys meni hyvin ja nyt on jo kauhea ikävä treenejä ja meidän porukkaa!


12.5. mulle oli varattu teoriakoe ja se jännitti tosi paljon! Pääsin kuitenkin läpi ja vielä vaan yhdellä (tosi tyhmällä) virheellä. 

Teoriakokeen jälkeen menin bussilla Turusta kouluun.


Äidin kanssa käytiin kerran Fontanassa syömässä. Ruoat oli tosi hyviä, mutta miinus huonosta palvelusta!


Toukokuussa ne ihanat hellepäivät veti mut ulos kuin magneetti! Aamupalaa oli ihana nauttia auringossa.
Jonkun ihmeen iänikuisen kevätflunssan takia mulla on jäänyt crossfit treenaaminen kokonaan välistä huhtikuun ja toukokuun ajan. Vasta 17.6. pääsin box100:lle pitkästä aikaa ja fiilis on PALJON parempi kun ei vaan makoile sohvalla päivät pitkät.



Lauri valmistui 28.5. ajoneuvoasentajaksi ja olin antanut hänelle lahjan jo etukäteen. Mentiin katsomaan JVG Paluu tulevaisuuteen Hartwall arena keikkaa 27.5. Keikka oli ihan mahtava! Mut yllätti erityisesti tosi monet vierailijat keikalla ja meininki oli ihan huikee!


28.5. Juhlittiin sitten tuota valmistunutta, oon niin ylpee ja ilonen <3

<3
Samana päivänä mentiin vielä illalla juhlimaan myös Susannan valmistumista lähihoitajaksi! Ilta oli tosi mukava.


Kaiken juhlimisen ja hauskanpidon keskellä mulla oli meneillään koeviikko. Siitä selvisin kuitenkin hyvin ja sain mm. lukion ensimmäisen 10 matikasta!





-Suvi-




Loppu kevät 2016 - Huhtikuu

Paljon on tapahtunut ja täällä sen huomaakin postausten harvuudesta. Hengissä ollaan kuitenkin ja kesäloma on alkanut! Paljon on kuvia ja niitä tänne alan seuraavaksi lataamaan. Tällä kertaa taidan kuitenkin jakaa kuvia eri postauksiin, koska muuten tulee niin pitkää sleitystä ja niin pitkä postaus ettei kukaan jaksa! :D

Ruoka kuvalla aloitetaan! 16.4 oltiin Laurin kanssa ensimmäistä kertaa vierailulla Jennan ja Henrin yhteisessä kodissa Paimiossa. Henri ei ollut kotona, mutta me mentiinkin varta vasten pitämään Jennalle seuraa. Tehtiin tosi hyvää kanasalaattia ja patonkeja syötäväksi. Ilta venyi pitkään kun jutelteltavaa oli niin paljon! 



Ihanat aurinkoiset kevätpäivät ovat houkutelleet mut monta kertaa lenkille!

Melinan kanssa keikkallaan yhä ja välillä treenaillaan uusia biisejä. Tällä kertaa Ellinoora - Leijonankuningas, joka soitettiin hyvällä menestyksessä myös ylioppilasjuhlassa.

23.4 meidän bändi esiintyi Ruskolla Vertti-konsertissa. Se oli tosi kiva kokemus ja keikka meni hyvin, vaikka vähän jännittikin!




Yhtenä aamuna innostuin koristelemaan mun aamusmoothien




29.4 me aloitettiin vapun vietto Jennan kanssa vapputivolissa! Sieltä jatkoimme Jennan luo yöksi. Seuraavana päivänä oli tarkoitus juhlia Jennan 19. syntymäpäivää. Ennen niitä käytiin kuitenkin Paimion kuntosalilla. Siellä oli tosi hieno sali ja sellaisen kun Nousiaisiinkin sais niin olisin super iloinen! Treenasimme suunniteltua pidempään sattuneesta syystä ja sen jälkeen riennettiin takaisin Jennalle vielä leipomaan ja laittamaan itsemme kuntoon ennen kuin muut tytöt tulisi.




Meillä oli tosi mukava ilta! Lauri tuli hakemaan muo Paimiosta illalla ja me käytiin viemässä Jenna ja Veera Turkuun ennen kun mentiin itse mun siskon luo yöksi.



-Suvi-